En muista oliko se unta vai totta kun heräsin ja yritin kävellä mutta pää painoi liikaa eivätkä jalat kantaneet ja portaat olivat liian isoja ja liian pieniä ja pyörrytti ja menin takaisin nukkumaan. Sitten heräsin uudestaan ja bussi oli mennyt jo kolme tuntia sitten. Itkin, soitin äidille, katkaisin puhelun ja itkin vähän lisää.
Ovikello soi ja koira haukkui. Oven takana oli kaksi ystävällistä naista jotka puhuivat englantia mikä oli ihmeellistä. He puhuivat maailmanrauhasta ja ekokatastrofeista, minulla oli punaiset silmät ja isä vanha t-paita minä hymyilin ja sanoin etten usko asioiden muuttuvan yhtään tästä paremmaksi.
Sanoin että viereinen ydinvoimala räjähtää varmasti ihan kohta ja muutenkin asiat tulevat menemään vielä huonommin. Naiset sanoivat että minulla on varmaan kylmä oviaukossa, mikä oli totta, ja ojensivat minulle lapun jossa on hymyileviä ihmisiä ja lukee All Suffering SOON TO END! Laitoin oven kiinni ja itkin vähän lisää.
