keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

73 tekstiä 37 seuraajaa luonnoksissa yksi hätähuuto jota ei tarvittukaan

torstai 11. huhtikuuta 2013

vieläkin



Olen taas ontto ja pohjaton. Surullinen ja aava ja yksinäinen. Koulun sohvassa on samettinen pinta, käperryn sen nurkkaan. Bussissa viereen istuu tuttu poika, ihan mukava. Katson ikkunasta ulos ja toivon ettei se huomaa että olen purskahtamaisillani itkuun. Miksi mulla on aina ikävä?

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

piikkisikaunia




olin jo melkein unohtaa, miltä elämä oikeasti tuntuu
humisevalta tyhjyydeltä korvien välissä
painavalta solmulta vatsassa
kosteilta silmiltä          veren maulta suussa


ajattelen piikkisikaa istrici
neuloja voodoonukeissa
Salemin noitavainoja

matematiikkaa yliopistoa entisiä rakastettuja kirjoittamista ruokaa tulevaisuutta


loma loppuu ja tältä elämä oikeasti tuntuukin
ahdistaa

melkein aina


perjantai 22. maaliskuuta 2013


Sain marmorikuulan mieheltä, jonka ne sotilaat pelastivat Bergen-Belsenistä. Luulen välillä, että kuolema seuraa minua, vaikka se seuraa

kaikkia

Se mies oli elossa kuitenkin.

I am. I am. I am.

Muutkin ovat elossa kuitenkin, tytöillä on ujot hymyt ja loistavat silmät kun ne tanssivat. Pojat kampaavat hiuksiaan joita minä silitän kun ne nukahtavat syliini.

Minäkin. Täytin kahdeksantoista vuotta eräänä perjantaina. Kävin terapiassa viimeisen kerran, en enää tiedä mitä sanoa. Se päivä oli torstai.

En oikein tiedä.

Mutta se maidonvalkea marmorikuula on takkini taskussa.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

keskeneräinen


elämä kulkee sähköshokkeina selkärankaa
nollia ja ykkösiä sinun silmiesi takana
olet passiivinen, passiivi


Tuntuu tyhmältä. Ja tyhjältä. En ole itkenyt enkä kirjoittanut vähään aikaan ja kaikki takkuilee. Ärsyttää.

Ihastelkaa naamaani. Ihastelkaa taidokkaita tekstejäni. Älkää ihastelko yhtään mitään. Ihastelkaa itseänne.


sunnuntai 30. joulukuuta 2012

postikortteja Birkenausta



Kaikki tavarani ovat hukassa.
Itken unissani.
Minä olen hukassa.
Pelkään hampaiden kasvavan väärään paikkaan, oksettaa.
Juutalaisten hiuksilla täytettiin patjoja.




tiistai 11. joulukuuta 2012

Ahdistaa ja suussa on paha maku. En halua edes kirjottaa, ei kukaan halua tietää niitä asioita mitä mä nyt ajattelen, kymmeniä erilaisia tapoja satuttaa itseäni ja vittu en tiedä miksi edes laitan nämäkään kirjaimet tähän järjestykseen. Ahdistaa niin paljon en kä tiedä mitä  tehdä. Edes kipu tai mikään auta tähän oloon. Miksi miksi  miksi mitä mä teen? kldfuewet Itkisin jos pystyisin ajattelin että joku auttaisi muttei auta ei edes hauskat asiat tai kamalat tai mitkään ei vittu ja miksi mun suussakin on niin paha maku, se ei lähde pois viinallahammastahnallasuuvedelläveriverellämillään anteeksi että tästäkin on pakko kertoa en tiedä miksi. Ja samalla ihan ohuen ihon alla virtaa verta ja mun kynnet on kasvanutja hampaat terävät mitä mä teen?