MUTTA SITTEN.
Silmät, ne rävähtää oikein isoiksi. Musiikki alkaa pauhaamaan taustalta ja kehoni loistaa valoa. Valaistuminen! Niinkuin elokuvissa, tai jossain! Ihan yhtäkkiä vaan. En tiedä mitä tapahtuu, mutta en ole enää niin surullinen enkä sekaisin vaan on-nel-li-nen. Syön puoli riviä suklaata ja pienen hipin (en ihmistä vaan vauvanruokaa, ne on namnam) ihan vain siksi että olen terve ja nuori ja tajuttoman sopivan kokoinen. Kipristelen varpaita ja kiherrän onnesta, niinkuin joku typerä kyyhkynen (jolla on varpaat...?) päässä soi Kollaa Kestää. Koko elämä meni äsken filminä silmien edestä ja miljardi ideaa syntyi samaan aikaan, niin nopeasti etten ehtinyt nähdä enkä ymmärtää mitään.
Hei lapset, tää on ihan hassua!
Kuin lintu on luotu lentämään
on ihminen luotu onneen
Kun ei pelkää itseään
ei pelkää myöskään elää elämää
Maailma on salaisuuksia täynnä
joka hetkessä asuu ikuisuus
joka kadulla asuu ihminen
sisällään sanoja tuntemattomia