73 tekstiä 37 seuraajaa luonnoksissa yksi hätähuuto jota ei tarvittukaan

vieläkin

Olen taas ontto ja pohjaton. Surullinen ja aava ja yksinäinen. Koulun sohvassa on samettinen pinta, käperryn sen nurkkaan. Bussissa viereen istuu tuttu poika, ihan mukava. Katson ikkunasta ulos ja toivon ettei se huomaa että olen purskahtamaisillani itkuun. Miksi mulla on aina ikävä?

piikkisikaunia

olin jo melkein unohtaa, miltä elämä oikeasti tuntuu
humisevalta tyhjyydeltä korvien välissä
painavalta solmulta vatsassa
kosteilta silmiltä          veren maulta suussa


ajattelen piikkisikaa istrici
neuloja voodoonukeissa
Salemin noitavainoja

matematiikkaa yliopistoa entisiä rakastettuja kirjoittamista ruokaa tulevaisuutta


loma loppuu ja tältä elämä oikeasti tuntuukin
ahdistaa

melkein aina

Sain marmorikuulan mieheltä, jonka ne sotilaat pelastivat Bergen-Belsenistä. Luulen välillä, että kuolema seuraa minua, vaikka se seuraa

kaikkia

Se mies oli elossa kuitenkin.

I am. I am. I am.

Muutkin ovat elossa kuitenkin, tytöillä on ujot hymyt ja loistavat silmät kun ne tanssivat. Pojat kampaavat hiuksiaan joita minä silitän kun ne nukahtavat syliini.

Minäkin. Täytin kahdeksantoista vuotta eräänä perjantaina. Kävin terapiassa viimeisen kerran, en enää tiedä mitä sanoa. Se päivä oli torstai.

En oikein tiedä.

Mutta se maidonvalkea marmorikuula on takkini taskussa.

keskeneräinen

elämä kulkee sähköshokkeina selkärankaa
nollia ja ykkösiä sinun silmiesi takana
olet passiivinen, passiivi


Tuntuu tyhmältä. Ja tyhjältä. En ole itkenyt enkä kirjoittanut vähään aikaan ja kaikki takkuilee. Ärsyttää.

Ihastelkaa naamaani. Ihastelkaa taidokkaita tekstejäni. Älkää ihastelko yhtään mitään. Ihastelkaa itseänne.