sunnuntai

Ajattelin mennä koko päiväksi kahvilaan yksin kirjoittamaan, mutta eihän minun annettaisi siellä istua, jos en tilaisi mitään. Kaikki kaupungin kahvilatkin ovat typeriä ja persoonattomia. Enkä edes osaisi kirjoittaa.

Olisin myös voinut kuluttaa päivän junassa. Useimmat sunnuntait istun junassa jonnekin tai juna-asemalla odottamassa junaa jonnekin. Se on hiljaista ja rauhoittavaa ja menee eteenpäin. Sunnuntaijunat ovat aina tyhjiä, mutta salaa toivon, että joku haluaisi jutella kanssani.

Tänään en jaksanut lähteä.

Ostin palkkarahoilla (opetin joululomalla lapsia pelaamaan korttia, koska vanhemmat olivat töissä koko viikon) kameran. Kamera on tehty Kiinassa ja musta ja sininen ja nimeltään Diana F+. Haluaisin ottaa valokuvia onnellisista ihmisistä, mutta en tunne montakaan. Pikkuveli Obelix-housuissa on ehkä ainoa. Mutta sekin nauraa harvemmin kuin ennen.

Pitäisi tehdä töitä, koulu on älyttömän vakava asia. Mutta minä luen runoja, katselen elokuvia, juon hunajavettä ja haaveilen. Ranskanopettaja kirjoitti todistukseen että olen une élève serieuse, vakava. Ehkä siksi etten naura kovaan ääneen ja olen aina hiljaa. Ehkä siksi että opettaja luulee että teen aina läksyni, vaikken ikinä kotona jaksa muuta kuin maata lattialla.


Haluaisin jonkun, jonka kanssa vaeltaa kaupungin öisillä kaduilla.