Olen taas ontto ja pohjaton. Surullinen ja aava ja yksinäinen. Koulun sohvassa on samettinen pinta, käperryn sen nurkkaan. Bussissa viereen istuu tuttu poika, ihan mukava. Katson ikkunasta ulos ja toivon ettei se huomaa että olen purskahtamaisillani itkuun. Miksi mulla on aina ikävä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti